SAM_1288-normal.jpg

Outolintu, erilainen. Tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Sylvi- Sanni Manninen, Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 1999.

 

Manninen avaa kirjassaan uuden kuvan ihmisten herkkyyksistä. Hän on kehittänyt tutkimusmenetelmän, jonka tuloksia kirjassa esitellään. Kirjassa ihmiset jaotellaan karkeasti tiivistettynä "väri-ihmisiin", jotka ovat lahjakkaita, varsinkin taiteellisesti ja "muoto-ihmisiin", jotka hallitsevat maailmaa. Kirjassa kuvataan väri-ihmisten elämisen vaikeutta muotomaailmassa.

Odotin kirjalta paljon (olin kuullut kehuja siitä). Pakko myöntää, että petyin hieman.

Kirjan mukaan olen väri-ihminen. Sain kirjasta uusia ajatuksia ja voimaa olla oma itseni.

En pitänyt kirjan asetelmasta värit vastaan muodot (hyvä-paha). Lisäksi kirjassa on liian karkeasti jaoteltu ihmiset väreihin ja muotoihin.

Kirjassa väitettyjä asioita ei mielestäni perusteltu riittävästi.

Kirja on hippusen haastava lukea, ainakin jos ei ole aikaisemmin juuri lukenut vastaavia kirjoja.

Kirja sopii luoville ihmisille, jotka tuskailevat oman luovuutensa vuoksi. Myös kirjaa suosittelen ihmisille, jotka kokevat olevansa "omituisia" ja epänormaaleja.

Elämässä kaikki näyttää siltä kuin itse niiden arvioit näyttävän? Jaotellessa ihmisiä muotoihin ja väreihin saattaa kompastua omaan väärään arviointikykyyn?